Tässä on nyt ensin minun kirjoittama (ja aavikkorotta Pörrö Koikkeliinin) ja minun ja kaverini kirjoittama (hauska) juttu:
Aavikkorotta
Minä olen Pörrö.
Pörrö Koikkeliini. Olen siis aavikkorotta. Minulla oli vähän tylsää, joten päätinkin kirjoittaa vähän
tietoa meistä hyppyrotista / aavikkorotista. Kerron myös vähän omaa tarinaani.
En muista
historiastani paljon mitään (kun meidän aavikkorottien muisti on niin lyhyt…),
mutta sen muistan varmasti, että olen syntynyt Amerikan Texasissa. Sieltä
sitten saavuin jossakin vaiheessa Suomeen lentokoneella, sitten johonkin
kauppaan (olisiko ollut pehmolemmikkieläinkauppa vai tavallinen kauppa?), josta
sitten saavuin uuden omistajani kanssa hänen kotiinsa, jossa sijaitsee myös
Eläintenmaa ja siellä taas asuvat kaikki kaverini. Tai, ainakin melkein kaikki.
Vähän kauempana asuu paras kaverini HT-karhu (Hunajatassu), joka on – uskokaa
tai älkää – minua vähän pienempi!
Mutta nyt voisin
vaihteeksi aloittaa juttuni meistä aavikkorotista (vihdoinkin!), kun kerran
tämä juttu piti olla aavikkorotista – ei siis minusta!
No, aavikkorotta
(lat. Jaculus jaculus) on (minua lukuun ottamatta, koska en ole jostakin syystä
koskaan asunut muualla kuin Amerikassa ja Suomessa) Lähi-idässä ja Pohjois- ja
Koillis-Afrikassa elävä jyrsijälaji ja yksi hyppyrottien heimon 51 lajista.
Sitä pidetään Suomessakin lemmikkieläimenä, ja lemmikkiharrastajat käyttävät
siitä nimitystä ”pikkujerbo”.
Nisäkäsnimistötoimikunta
on ehdottanut lajille uutta suomenkielistä nimeä pohjoisafrikanjerbo, mikä olisi mielestäni tyhmää – onhan minua ja
sukulaisiani sanottu jo todella kauan aavikkorotiksi.
Ja entä jos joku Suomeen toisesta maasta muuttanut lapsi olisi juuri oppinut
eläinten nimet suomeksi, niin yhtäkkiä kaikki eläinten nimet (no, ei nyt tietenkään kirjaimellisesti kaikki)
muutettaisiin?? Minä ainakin aion kutsua itseäni aavikkorotaksi niin kauan kuin
hyppyrottia on olemassa! Mitenhän tuokin nyt liittyi aiheeseen? Jaa, eipä
varmaan mitenkään. Joten alkuperäinen juttu siis jatkukoon…
Levinneisyys ja elintavat:
Aavikkorottaa tavataan
Pohjois-Afrikan ja Lähi-idän hiekka- ja kivikkoaavikoilla, jossa se elää
pienissä ryhmissä. Aavikkorotta on yöeläin, joka voi vaipua kuumana päivänä
pesässään horteeseen. Naaras synnyttää lokakuun ja helmikuun välisenä aikana
2-4 poikasta. Olikohan minulla muuten sisaruksia? Jaa, eipä kai… Tai sitten en
vain muista (muistathan sinä minkälainen
tämä minun muistini olikaan?).
Aavikkorotan ravinto koostuu
kasvien juurista, mehikasvien lehdistä, silmuista ja siemenistä. Ruokaa
etsiessään ja paetessaan vihollisiaan ne voivat liikkua hyppimällä nopeasti
pitkiäkin matkoja avoimessa maastossa (kuten minä puumia paetessani Texasissa,
hih).
Laji elää vankeudessa
5–6-vuotiaaksi. (Juu, vankeudessa
tosiaan! Ymmärtäkää jo ihmiset, että meidän kuuluisi elää villinä!)
Tuntomerkit:
Aavikkorotan
ruumis on 10-15 cm pitkä. Lyhyen, harmaankeltaisen karvan peittämä häntä on
15-25 cm pitkä, ja päättyy isoon tupsuun. Myös takajalkojen varpaita peittävät
pitkistä karvoista muodostuneet tupsut. Selkä ja kyljet ovat hiekan
kellertävät, mikä on aavikko-olosuhteissa hyvä suojaväri. Vatsapuoli on valkea.
Silmät ja korvat ovat erittäin suuret. Täysikasvuinen yksilö painaa noin 55
grammaa. Aavikkorottien takajalat ovat noin neljä kertaa pidemmät kuin
etujalat, ja väitetäänkin ettei koirakaan saa hyppien pakenevaa aavikkorottaa
kiinni. Jaah… No, enpä oikein tiedä… Kyllä minä suunnilleen tuon kokoinen olen,
mutta en usko, että painan 55 grammaa. Tai painaisinko kuitenkin? No, ehkä en
kuitenkaan;) En ole erityisesti
itseäni katsonut peilistäkään, mutta tuskin minulla erittäin suuret korvat on. Ja uskon kyllä, että jos puuma – tai
tässä tapauksessa koira – yhtäkkiä
hyökkäisi jostakin niin kyllä se minut voisi saada kiinni. Tai riippuu
tietenkin siitä, satunko olemaan ärhäkällä tuulella silloin…
Toivottavasti sait selvää
jutusta – tykkään nimittäin puhua aika paljon…
Pörrön
päiväkirja
Rakas
päiväkirja,
en
oikein tiedä, mitä nyt pitäisi tehdä. On hämmentävää, että tulee taas talvi.
Tai niin sitä kylmää, pimeää ja kirkasta aikaa kutsutaan. Älä kysy miksi.
Minusta se sana ei kerro mitään merkityksestään, mutta loppujen lopuksi harvat
sanat kertovat. No, ei minun nyt siitä pitänyt valittaa, ei tällä kertaa. Tärkeintä
juuri nyt on miettiä, miten pääsen täältä äkkiä ja huomaamattomasti pois.
Ymmärrän,
että toiset ovat talvieläimiä (tai –ihmisiä…). Minusta kuuma erämaa tai aavikko
on kuitenkin paljon kiehtovampi paikka kuin luminen tunturi. Onkohan sillä
mitään tekemistä sen kanssa, että olen hyppyrotta? No jaa, enpä usko. Mutta
paikat, joissa on kuumaa päivällä, kylmää yöllä ja kuivaa aina, ovat minusta
paljon kiehtovampia. Niissä on jotain esktreeemiä, vai mitä se nyt onkaan.
Voi
miten kaipaankaan tällaisina hetkinä takaisin Tixasiin, keskelle vapauden ja
veljeyden manteretta, rapakon tuolle puolen. En koskaan unohda auringon
väreilyä kuuman hiekan yllä kaktuksen takana, ja sen laskua luolan onkaloiden
koristelemien kivikukkuloiden väliin. Tosin sen haluaisin jo unohtaa, miten
puumat ilkeästi hihkuivat kaukana ja millainen jano siellä välillä tuli. En
olisi koskaan uskonut, että niin voisi käydä minulle luonnollisessa
elinympäristössäni.
Oli
suorastaan shokaareevaa huomata, että en oikeastaan selviytyisi sellaisessa
paikassa hengissä. Sitä paitsi, siellä pitäisi olla aina yksin. En minä
ainakaan niiden puumien kaveriksi rupeaisi. Puitsattaa pelkkä ajatus.
Ehkä
minun pitää siis vain tyytyä tähän Suomeen ja aktrisiin, kylmiin olosuhteisiin.
Ehkä olen vähän liioitellut koko olemisen kauheutta täällä.
Aavikolla
ärsytti joskus myös se, että välillä oli liian kylmä ja välillä taas liian
kuuma. Suomen talvessa on se hyvä puoli, että ainakin on koko ajan kylmä.
Varmasti.
PÖRRÖ KOIKKELIINI
. No, tässä ovat ne osoitteet: khtfirehorse.nettisivu.org (keppihevostalli Fire Horsen sivut) ja animaldreams.nettisivu.org (eläintietosivut).
(www.howrse.fi)
(www.howrse.fi)
(www.howrse.fi)
(www.howrse.fi)
(www.equideow.com)
