Vihreiden kissojen klaani -novelliseikkailut alkavat!

 (HUOM! Kaikkien tekstien kopioiminen Kielletty!)
Aloitan nyt kirjoittamaan jatkonovellia (eläinaiheista - tietenkin) tänne blogiin, ja tässä postauksessa se nyt siis alkaa...


     Vihreiden kissojen klaani -novelliseikkailut osa1
               Pako vuorelta           


"Missä me olemme?" Nuori Kaktustassu kysyi parhaalta klaanikaveriltaan Unitassulta, joka oli häntä muutaman vuoden vanhempi. Unitassu peitti oman epävarmuutensa, ja vastasi päättäväisenä: "Minähän sanoin, että tätä tietä pääsee kotiin. Olemme nyt jonkunlaisen vuoren sisällä. Mutta olen kulkenut tätä reittiä aikaisemminkin. Luota minuun" Unitassun päättäväisestä olemuksesta huolimatta hänen päässään liikkui monia epävarmoja ajatuksia. Entä jos olin väärässä? Entä jos täältä ei pääsekään kotiin? Jos johdatan Nuoren Kaktustassun vahingossa väärään paikkaan, olen varma, ettei hän enää koskaan luota minuun...

Kissat jatkoivat kävelemistään yhä syvemmälle vuoren sisuksiin. Yhtäkkiä Nuori Kaktustassu törmäsi Unitassuun, kun tämä pysähtyi äkisti. Hän tuntui aistivan jotakin outoa, koska hän nuuski ilmaa varovaisesti. Tuntui, kuin hänen tassunsa ja kyntensä olisivat liimaantuneet tiukasti kiinni kiviseen maaperään, koska hän ei pystynyt liikkumaan askeltakaan. Nuoren Kaktustassun epävarmuus ja pelko alkoivat kasvaa, ja tuntui kuin hänen sydämensä hakkaaminen olisi kuulunut koko vuoren sisällä. Hän nielaisi hermostuneena, ja kysyi vielä kerran ystävältään: "Oletko siis aivan varma, että tämä on oikea reitti?" Unitassu sähähti vihaisesti mielessään - itselleen. Hän oli tehnyt virheen, kun oli johdattanut parhaan, monta vuotta tunteman ystävänsä paikkaan, jossa hän ei koskaan ollut itse käynyt. Ennemmin tai myöhemmin täytyisi joka tapauksessa tunnustaa, että täältä ei pääse kotiin. Varovaisesti ja hiljaa Unitassu sanoi ystävälleen, katsomatta häntä: "Olen pahoillani. Mutta...Täältä ei pääse kotiin. Olen vain kerran kulkenut tätä reittiä, mutta nyt olemme eksyneet. Olisi pitänyt kertoa sinulle ajoissa. Minulla on kuitenkin näytettävää sinulle, jos haluat seurata minua. Oikeastaan voisin lähteä yksinkin, koska en kertonut sinulle ajoissa..." Nuori Kaktustassu keskeytti ystävänsä, ja toisen kissan päättäväisyys oli tarttunut häneenkin. "Ei sillä ole väliä. Me olemme kuitenkin ystäviä, ja kiitos kun kerroit nytkin. Minulla ei ole väliä koska kerrot, kunhan ystävyytemme säilyy. Joten, kuten jo sanoin, olemme ystäviä. Emme pelkkiä ystäviä, vaan kuulumme Vihreiden kissojen klaaniin. Joten: minä en anna sinun lähteä yksin. Tulen mukaasi, minne ikinä oletkaan menossa." Hämmästynyt Unitassu ei saanut sanaa suustaan, joten hän tyytyi vain nyökkäämään kiitollisena. Suuri helpotuksen tunne oli vallannut hänet. Miksi kuvittelinkaan että hän reagoisi eri tavalla?? Olen minäkin outo. Tietysti! Olemme ystäviä, ja kuulumme samaan klaaniin - mikä tarkoittaa sitä, että meidän on autettava toisiamme!

Äkkiä Unitassu haistoi aikaisemmin tuntemansa hajun todella selvästi. Hän sihahti hampaidensa välistä ystävälleen: "Mennään! Vieraita klaanikissoja! Emme voi olla täällä enää kauempaa! Mene nyt! Meidän on ehdittävä luolan uloskäynnille ennen niitä muita!"

Ehtivätkö Unitassu ja Nuori Kaktustassu ajoissa luolan uloskäynnille? Se selviää huomenna...





Ps. Novellissa seikkailevat samat kissat, jotka ovat myös pidemmässä tarinassani (josta yritän tehdä kirjaa), ja senkin tarinan nimi on Vihreiden kissojen klaani, ja se on eläinfantasiaa (eli fantasiaa enimmäkseen vain niin, että eläimet puhuvat ja kissat ovat vihreitä). Voit kysyä lisää kommenteissa! ;)