Eilen kaksi kaveriani tulivat yöksi meille. Katsoimme illalla (tai yöllä) ilotulituksia (englanniksi siis fireworks). Eilen päivällä katsoimme Karvaturrit vastakarvaan -komediaelokuvan (joka oli oikeasti hauska!). Toinen kaverini otti uudella kännykällään videon silloin klo 12 yöllä kun raketteja eniten tuli (olimme siis silloin mummon ja vaarin parvekkeella katsomassa raketteja). Ääni ainakin oli kova, kun osa raketeista ammuttiin läheiseltä hiekkakentältä (siellä näkyi eniten keltasinisiä ja vihreä-punaisia raketteja, joita tuli paljon samaan aikaan). Parvekkeella tuli "vähän" kylmä, kun ei ollut ulkohousuja tai hanskoja (vain pipo, kengät ja takki). Tietysti itse sitten unohdin puhelimeni alakertaan - eli en voinut itse ottaa videota raketeista (ja nekin videot mitä olisi voinut ottaa, olisivat kestäneet vain n. 3 min kun puhelimessani on liikaa kuvia ja videoita, mutta en jaksa poistaa niitä)... No, sitten kun myöhemmin pystyin hakemaan kännykkäni, niissä videoissa mitä ehdin ottaa näkyi vain 1-2 rakettia xD
Menimme nukkumaan n.klo 2 yöllä - tai menimme kyllä alakertaan (siellä olivat patjamme) jo aikaisemmin, mutta sitten vielä luimme vähän aikaa, ja kun sitten vähän myöhemmin toinen kaverini sammutti valon, nukahdin aika äkkiä. Sitten nukuinkin koko yön niin etten herännyt varmaan yhtään kertaa! (kun yleensä herään joka yö jossakin kohdassa)
Tänään heräsin siis aamulla n.klo 9:00, ja yritin vielä nukkua, mutta en enää saanut nukuttua - joten yritin sitten n.klo 9:20 herättää toista kaveriani (koska hän sanoi eilen että jos en oikeasti enää saa unta aamulla niin voin herättää hänet - ja yleensä olen aikaisemminkin yrittänyt herättää). En muista enää kauhean paljon siitä miten yritin häntä herättää, mutta en sitten tehnyt sitä (ihan) koko ajan, kun hän ei herännyt. Jossakin kohdassa laitoin jotain musiikkia puhelimestani, ja pian kaverini heräsikin.
En muista enää paljon aamusta, mutta muistan ainakin, että se herättämäni kaverini meni käymään vessassa ja sillä aikaa puhuin jotain toisen kaverini kanssa. Kun kaverini tuli vessasta, menin itse sinne... Joo, tähän tulee nyt koko ajan että "kaverini kävi vessassa, sitten itse kävin vessassa" jne...xD
Mutta sitten menimme syömään aamupalaa, ja sitten virkkasimme vähän aikaa (pieniä) amigurumieläimiä, joita teimme eilenkin, mutta toisella kaverillani hänen amiguruminsa oli jo melkein valmis, ja minulla ja toisella kaverillani vielä kesken (eli siis aika alussa). Toinen kaverini teki siis sammakon, toinen kotiloa ja minä violettia delfiiniä :D
Sitten myöhemmin (vähän ennen klo 12 päivällä) tulimme meille, ja ensin veimme tavaramme huoneeseeni yläkertaan. Sitten menimme vähäksi aikaa ulos, ja sitten tulimme sisään syömään (taas: "vähäksi aikaa ulos, sitten sisään" jne). Syömisen jälkeen menimme huoneeseeni ja kuuntelimme YouTubesta joitakin lauluja, mm. What does the fox say? ja joitakin muita.
Pian tulimme takaisin alas syömään Daim-kakkua ja banaanimuffinsseja. Sitten toinen kaverini lähti kotiin, ja sen jälkeen lähdin toisen kaverini kanssa koiralenkille.
Mutta mistä nyt sitten tuli tuo otsikossa oleva kysymys "where's the cat, Muru"? No, se lukeekin tässä lopussa.
Yritin aikaisemmin kaverieni kanssa opettaa Murulle englantia ja saksaa. Siis, kun kysyimme Murulta "missä kissa" (jolloin se aina hyppää sohvalle tai eteisen pöydälle katsomaan ikkunasta kissaa, ja sen korvat nousevat pystyyn - siis vielä pystympään kuin mitä ne oikeasti ovat), niin heti sen jälkeen kysyimme englanniksi tai saksaksi saman asian (siis ainakin englanniksi se "where's the cat", mutta en muista mitä se oli saksaksi). Muutaman kerran jälkeen näytti jo siltä, että Muru ymmärtäisi MYÖS englantia! :DD Nyt kun myöhemmin kysyin Murulta "Where's the cat?", sen korvat nousivat pystyyn, ja se katsoi minua. :D
Tuli "vähän" pitkä... :)
ps. Puhuin melkein koko ajan kaverini kanssa englantia ollessamme koiralenkillä - ja puhuimme sitä myös koirille; kohta ne varmaan osaavat vain englantia eivätkä suomea ollenkaan...xD
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti